Sanat ovat ihania. Rakastetaan kaikki sanoja niin kuin nekin rakastavat meitä.
Olen kerännyt tähän alle listan seksisanoista, ja niiden historiallisesta taustasta. Monia sanoja olen jättänyt pois, sillä niiden käyttötapa ei ole muuttunut. Tästä esimerkkinä [I]kyrpä[/I], joka siis myös lähisukukielissämme tarkoittaa juuri sitä itseään.
Vuosiluku (tai Agricola) tarkoittaa sanan ensimmäistä _kirjallista_ esiintymistä. Muistuttaisin tässä, että suomen kirjakielen pohja luotiin vasta 1500-luvulla Agricolan toimesta.
Lähteenä olen käyttänyt teosta [I]Suomen sanojen alkuperä – etymologinen sanakirja[/I] (1992).
[B]ahteri[/B] – ’aluksen peräosa’, alun perin sana saksasta tai hollannista [I]achter[/I] ’veneen perä’, sieltä ruotsiin [I]akter[/I] ja sitten meille
1863
[B]bordelli[/B] – kantasanana germaaninen [I]bord[/I] ’lauta’, kyseessä siis lautatalo
1874
[B]emä[/B] – vastine norjanlapissa (ts. etäsukukielessämme), jossa merkitys ’syntymästä asti, aina’; lähisukukielissämme esimerkiksi seuraavanlaisia merkityksiä ’äiti, eläinten emä, täysikasvuinen, jonkin esineen tai laitteen pääosa, kohtu, naisen paidan alaosa, avanto, josta jäänuottaa vedetään’; [I]emätin[/I] siis johdos
Agricola
[B]hinkki[/B] – ’maitokannu’, lainasana ruotsista [I]hink[/I]
1786
[B]horo, horottaa[/B] – ’kolo, halkeama, rako, väljä, avara; olla auki, ammottaa’; länsimurteinen sana; virossa [I]hork[/I] ’kuohkea, löysä, harva’
1786
[B]huora[/B] – ’portto’ (jonka merkitys alkujaan ’satamanainen, ilkeä, pahaluonteinen nainen’); skandinaavinen alkuperä, esimerkiksi ruotsissa [I]hora[/I]
Agricola
[B]härski[/B] – sana tullut ruotsin murteesta [I]härsk[/I] ’eltaantunut’
1756
[B]hässiä[/B] – ’paritella’; [I]hässässä[/I] ’eläin kiimassa’; [I]hässäkkä[/I] ’vulva’; sana laajalti käytössä eri murteissa sekä lähisukukielissä
1786
[B]jystää, jyystää[/B] – ’hakata (jäätä), survoa, jyrsiä, nakertaa’, esimerkiksi ruotsinlapissa [I]jåstet[/I] ’survoa’
1786
[B]mulkku[/B] – sanaa käytetty usein monikossa [I]mulkut[/I] tarkoittaen ’kiveksiä’; yhdyssanana esimerkiksi [I]mulkkutauti[/I] ’tyrä’; ehkä yhdistelmä sanoista [I]muna[/I] + [I]kalkku[/I] ’kivekset’
1745
[B]nussia[/B] – ehkä skandinaavinen laina; muinaisnorja [I]nosi[/I] ’hevosen siitin’;
nykyruotsin murteessa [I]nossa[/I] ’kiskoa, hangata, hieroa’; muinaistanska [I]nusse[/I] ’olla sukupuoliyhteydessä’; nykytanska [I]nusse[/I] ’hyväillä’
1787
[B]pillu[/B] – lähisukukielissämme vepsässä ja virossa [I]pilu[/I] tarkoittaa ’pientä rakoa, koloa’; toisaalta suomen kielessä [I]pili[/I] ’pikkupojan penis’, joka voi olla skandinaavista alkuperää
1783
[B]runkata[/B] – nykyruotsissa [I]runka[/I] ’keikkua, vaappua, keikuttaa, renkuttaa’
[B]terska[/B] –itämurteissa ’siittimen pää; nuppi, seipään levinnyt pää’; johdos sanasta [I]terä[/I] merkityksessä ’reuna, kärki’
1787
[B]tussu[/B] – laajalti murteissa merkityksessä ’karvatukko, -tupsu; naisen häpy’; [I]tussupää[/I] ’löysä kaalinpää’, esimerkiksi virossa myös merkityksessä ’takapuoli’
1787
[B]vittu[/B] – skandinaavinen lainasana, esimerkiksi ruotsissa [I]fitta, fittbrink[/I] ’häpykukkula’
1787
Jotkin sanat säilyvät merkitykseltään pitkään sellaisenaan. Esimerkiksi sanoja [I]kyrpä[/I] ja [I]vittu[/I] voidaan pitää sen verran voimakkaina (ja siis myös tärkeinä) sanoina, joten ne eivät käyttämällä kulu.
Toisaalta koska kieli ei ole pysyvä eikä staattinen vaan se elää koko ajan, monet sanat saattavat saada useita täysin erilaisia käyttötarkoituksia. Tästä esimerkkinä [I]runkata[/I].
Muistakaa, että sanat kertovat jotakin meistä!